Kaksi varoitusta Machu Picchulla!

 "Machu Picchu is just a bit of grass and some crappy houses" 

- Adam Shaw, 35 v.

Antarktiksella vietetyn pitkan ja hyisen yon jalkeen oppaamme Edwin (150 cm pitka inkkarimies, joka sittemmin sai kutsumanimekseen Frodo) haki meidat hostellilta kello 4.30. Iltaa aiemmin saavuimme Hostal Bar Duckiin, joka yllatykseksemme osoittautui oleavan yksi kaupungin juutalaiskorttelin hostelleista, jossa me olimme ainoat hepreaa osaamattomat.

Camino Salkantay oli 75 kilometrin pituinen trekkaus Andeilla, jonka aikana vaelsimme 2000 metrin "mataluuksista" 4650 metrin korkeuksiin. Monenmoiseen korkeuteen mahtui niin lumisia huippuja, tundramaisemaa, korkeaa sademetsaa kuin kuuman kosteaa viidakkoa (Mombasa).

Ekan paivan kahdeksannen tunnin kohdalla keksimme nimeta oppaamme Frodoksi (hobitti-inkkarimies) ja itsemme Merryksi ja Pippiniksi, jotka suorittivat mahdotonta tehtavaa, sormuksen viemista Mordoriin (Soraypampaan, joka oli ensimmainen ja kylmin leireistamme). 

Toisen paivan huipun valloittaminen vaati paljon Coca-lehtia, Coca-karkkeja, Coca-teeta ja Coca-tahdonvoimaa... Huipulla koitti happikuolema ja hymy oli herkassa. Ammattimaisesti kalustautunut ryhma, joilla kaikilla oli aiempaa kokemusta trekkauksesta, heratti meissa aluksi kauhun tunteita. Suomi-Liisat saavuttivat kuitenkin huipun sijoilla 3 ja 4!!! HAHAA, IN YOUR FACE!!

Kolmannen paivan vastoinkayminen oli Sampun huikea ja miellyttava supervatsatauti. Syyksi epailimme edellisillan kasvisvaihtoehtoa, soija-kastiketta. Muita leirilaisia huvitti Sampun aamuinen villasukkajuoksu lahimpaan kaymalaan. Lahti muuten kuin kanuunankuula! 

50 kilometria trekkauksen jalkeen olivat jalat tuusan nuuskana ja mieli piristyksen tarpeessa. Apuun riensivat Santa Teresan kuumat lahteet, jotka johdattivat meidat lihaskivusta Nirvanaan. Niin tassa vaiheessahan ei oltu hikoiltu kuin kevyet kolme paivaa kuin pikkuporsaat, joten suihku shampoineen tuli tarpeeseen. 

Neljas paiva oli verrattaen helppoa kayskentelya, vaikka kilometreja kertyikin eniten kaikista paivista. 25 kilometria junaraiteen vierta alle 2000 metrin korkeudessa ei tuntunut enaa missaan! Paivan paatteeksi saavuimme hostelliin, jossa meita odotti kuuma suihku ja ihka oikea sanky! Hei hei selkakivut ja kylmyys!

Viides ja viimeinen paiva alkoi heratyskoputuksella 3.45 ja Sampun lentavalla lauseella: "NO VOI VITTU!" 

Kello 4.30 alkoi 1700 rapun kipuaminen kohti Machu Picchua viidakkoisessa tihkusateessa. Fiilis huipulla oli huikea siihen asti, etta saimme tietaa, etteivat raput olleetkaan inkojen rakentamat, vaan 1990-luvulla turisteja varten rakennetut. Oli kylla vahan huijattu olo!

Machu Picchulla sielu lepasi ja pidimme monen tunnin istuntoa inkojen Aurinkojumalan kanssa. Matkamuistoksi saimme Aurinkojumalalta karistyneet kasvot ja hikiset kainalot. Paivan aikana pelottelimme kanssaturisteja muun muassa hippipipoin, irvistyksin, pallokalaposkin seka itsellemme ominaisin poseerauksin.

Lisaksi onnistuimme torpeedoimaan Pyhaa Valtakuntaa muureilla istuen ja jalkoja reinoilla heiluttaen silla seurauksella, etta nyt on plakkarissa kaksi varoitusta Machu Picchulta. HYVA TYTOT!

Vaikka Machu Picchu olikin huikea kokemus, se oli kuitenkin vain yksi reissun lukemattomista kohokohdista! 

Camino Salkantayn jalkeen suuntasimme nokkamme kohti Pohjois-Perun rantoja ja totaalirentoutumista. Bussimatkat kestivat yhteensa kevyet 44 tuntia ja 287 perseenpuutumista. Kuka naita bussinpenkkeja oikein suunnittelee?! 

Nyt on kuitenkin helppo hymyilla kun asteita on +30 ja aurinko paistaa pilvettomalta taivaalta. Talviturkit on heitetty suomalaisittain "hyisevaan" Tyyneen valtamereen. Pitihan toisen meista se jotenkin tyria, joten Samppu meni ja heitti lipat perseelleen. Ja taas nauratti.