Hippielämän loppuhuipennus

Qué pasa Mufasa!

Paivakannit menivat sivu suun, mutta pyoraily sujui yllattaen siitakin huolimatta. Isla Bastimentoksen Old Bank kylanpahanen muuttui huomaamattamme kodiksi ja tulimmekin viettaneeksi siella enemman aikaa kuin missaan muualla. Rappioelamantapa kolahti kotiin!

Suomi-Liisat ovat nyt virallisesti sukelluskelpoisia valioyksiloita! Jotakuta hullua saimme siis huijattua, koska Open Water Diver Certificate on nyt takataskussa ja Suomen koralliriutat odottavat meita trooppisine kaloineen (haukineen)! Kurssi oli osasyy siihen, miksi jaimme nautiskelemaan saaren rappioitumisesta niinkin pitkaksi aikaa.

Lahtolaskenta kotimatkalle alkoi, kun ylitimme rajan supermatkamme viimeiseen kohdemaahan - Costa Ricaan. Miljoonan bussivaihdon ja ihmeellisten pyhapaivaaikataulusta johtuvien liian pitkien odotusten jalkeen saavuimme Manzanillon rantakylaan. Rappiosta ei ollut tietoakaan tassa Karibianmeren paratiisirantakylassa, vaikka onkin kuulemma rakkaan Old Bankin "twin city".

Manzanillon hostellia pyorittivat tilapaisesti hollantilais-australialainen ituhippipariskunta, joka oli pyoraillyt lahes koko maailman ympari omin katosin naperrellyilla bambupyorilla. Hollantilaisnainen oli yrttejen lisaksi kasvatellut myos omaa karvatarhaa kehollaan, jota yhteistuumin ihastelimme. Emme kehdanneet kysya johtuiko sheivaamattomuus jonkin sortin vakaumuksesta (feminismista) vaiko puutteellisista hygieniatiloista matkan varrella. Analyysimme lopputulos on se, etta ituhippielama oli vienyt mennessaan... Naisen naturellista olemuksesta inspiroituneina paatimme kuitenkin ottaa mallia ja ryhtya tissiliivittomaan lahtolaskentaan. Loppumatkamme kuvatarjonta tulee siis koostumaan pitkalti torrottavista tisseista ja nakyvista nanneista!

Manzanillon hostellin vaki oli mukavan intiimi ja viihtyisa joukkio. Tapasimme myos matkamme ensimmaiset paraguaylaiset(!) ja taten myos ensimmaiset Paraguayn laidunmailla marehtineet yksilot. Ihanat heput, jotka niin laulattivat kuin naurattivatkin meita yomyohaiseen. Seuraava Tour de Latino Amerikkamme tulee nain ollen sittenkin alkamaan poikien kotikulmita, maagisilta marehtimismailta, silla suunnitelmanamme on ryostaa heidan hippipakunsa, jolla he nyt taittavat matkaa USA:sta Tierra del Fuegon (hevonperse, Argentiinan etelanapa) kautta kotia.

Rannikkoelama paattyi laiskiaisiin ja apinoihin vapaaehtoisten pyorittamassa elaintenpelastuskeskuksessa. Jouduimme hillitsemaan hyppysiamme ja pitamaan reppumme visusti kiinni, ettemme vain vahingossa tulleet ryostaneeksi maailman suloisimpia elaimia, laiskiaisia, ja paria hyperaktiivista apinaa. Safi tunsi olonsa turhankin kotoisaksi, ihan kuin sisarusten seurassa olisi ollut, apina-aitauksessa. Apinoita tuli bongattua muutenkin pyorareissulla tienvarrella, yhteensa 13 kappaletta. Laiskiaiset sen sijaan olivat piiloutuneet meilta. Haisimme varmaan liian pahalta, suihkuttoman hippielamamme jaljilta, silla koko muu hostellin vaki oli laiskiaisia tienvarsilta ja metikosta bongannut. Suomi-Liisat jattivat Manzanillon tyytyvaisina, mutta katkerina.

Matka jatkui Turrialban rafting-kaupunkiin, jalleen miljoonan bussivaihdon jalkeen. Hostelli taalla vetaa vertoja mille tahansa Hilton-hotellille (ei ironiaa!) ja olo on jopa jokseenkin sopimaton kaikessa rintaliivittomyydessamme ja hienhajussamme. Ehka olisi taas tanaan suihkuttelun aika, sirilimpsis!

Tanaan lahdimme naku-uintiyritykselle Costa Rican villiin lanteen (itaan), kauniille vesiputouksille. Naku-uintiyritys sai tosin paskaisen lopun, kun uimapaikan olivat vallanneet takalaiset nuoret herrat. Pojat eivat suostuneet poistumaan paikalta kun heille kerran aloimme juttelemaan ja paadyimme lopulta kavelemaan heidan kanssaan yhtamatkaa takaisin sivilisaation pariin. Paskanhajuisuus siis jatkuu ja naku-uinnit siirtyvat tulevaisuuteen. Toivottavasti emme joudu odottamaan Suomeen asti.

Nyt menemme huljuttamaan liejukerroksemme ja suuntaamme unten maille. Huomenna laitetaan meinaan heti aamusta sukellustaidot testiin, silla paasemme vihdoin raftaamaan! Kyseinen rafting-joki on muuten kuulemma maailmankuulu, joten odotukset ovat korkealla!

Ei muuta kuin "pura vida", kuten huomattavasti panamalaisia mukavammat takalaiset tapaavat sanoa joka tilanteeseen!

Nemoa etsimässä

Hupiheikkulivei (=terse)!

Vuoristoilma tuntui mukavalta vaihtelulta kaiken kuumuuden jalkeen. Saavuimme Boqueteen miljoonan eri bussimatkan, ja suunnilleen kaksi miljoonaa dollaria koyhempina, jalkeen. Heti kattelyssa jouduimme hostellin metsastysreissulle. Kaupungissa oli meneillaan Jehovantodistajien vuosikokous (tai joku vastaava) ja kyla oli pullollaan vakea joka maailmankolkasta. Juostuamme ja soiteltuamme lapi joka hostellin, loysimme vihdoin vapaan huoneen. Huoneen plussana toimi hanasta aikuisten oikeasti tuleva kuuma vesi!

Seuraavana paivana loysimme vihdoin Panaman lumon. Paatimme saastaa rahaa ja lyoda sata karpasta yhdella iskulla, joten vuokrasimme skoban. Se ei tosin kaynytkaan ihan noin vain. Skootteriliikkeen omistajat eivat halunneet vuokrata meille skootteria pelkalla Safin ajokorttikopiolla. Ajokortin puuttumista selitettiin Ecuadorissa kayneella "ryostolla". Tosiasiassahan ajokortti siis lepailee Suomessa Johanna-aidin yopoydan laatikossa. Kahden poliisilaitoskaynnin ja yhden liikennevastaavalle soitetun puhelun jalkeen suostuivat skobaliikkeen omistajat vihdoin vuokraamaan meille menopelin. Safin hymy levisi korvasta korvaan kun paasi huristelemaan pitkan tauon jalkeen. Samppu istui pelkaajan penkilla maisemista nauttien.

Ajelimme ympari suloisia, metsan reunustamia vuoristoteita aurinkoisessa saassa. Pysahdyimme niin Liisa ihmemaassa tyyliseen puistoon kuin horppaamaan elamamme parhaat kahvit vuorenrinteella sijaitsevaan nakoalakahvilaan. Tie Sampun ja Safin sydamiin kay tunnetusti kahvin kautta!

Viikkojen edetessa rahat ovat kuin ihmeen kaupalla paasset hupenemaan. Varustauduimme siis Bocas del Toron turistirysaan supermarkettikaynnilla. Rinkkojen painoon lisattiin noin nelja kiloa Pork & Beanseja ja kaksi kiloa pastaa. Talla tavoin lounaan kokonaishinnaksi henkiloa kohden tulee huikeat 70 senttia! Elama kallis, Pork & Beans halpa! 

Toimme aurinkoisen saan tullessamme Bocas del Toron saaristoon. Majoittauduimme Isla Bastimentoksen saarelle, hostelli Yemanjaan. Paratiisin tuntua hiukan hairitsivat saaren alyton roskaisuus ja erilaiset paskan hajut. Paakadulta (kylan ainoalta kadulta) merelle tai metsaan pain poistuessa hajut onneksi halvenevat. Koska matkan loppu rupeaa jo uhkaavasti haamottamaan paatimme repaista oikein olan takaa ja lahtea tutustumaan merenalaiseen maailmaan markapukuihin ja "kaasu"tankkeihin sonnustautuneina. Olimme muuten kerrassaan hupaisa naky! Innostuimme sukeltamisesta niin paljon etta olemme paattaneet kayttaa loppubudjettimme Nemon etsimiseen! Hiukan opiskelemisen jalkeen uppoamme huomenna jalleen merten syvyyksiin. Jos saamme jotakuta oikein KUNNOLLA hoynaytettya saamme hyvassa lykyssa matkaamme mukaan Open Water Certificaten, joka sallii meidan honojen hukkua kaksistaan 18 metrin syvyyksiin myos Suomen valtaisilla koralliriutoilla pallokaloja (haukia) ihastellen. Etta silleen!

Hauki on kala!

Kuten tiedatte, rakkaat lukijamme, olemme kovemman luokan sporttimimmeja. Meilta luonnistuu niin suklaus kuin lainelautailu, trekkaus kuin lintubongailu. Olemme kuitenkin vihdoin, suurten ponnistelujen jalkeen, onnistuneet loytamaan myos meille sopimattoman superlajin: kajakoinnin. Useamman niskaspasmin, hyokyaaltoja vastaan kamppailun ja lahelta piti hengenlahto tilanteiden jalkeen loysimme oman privaattirantamme vastakkaiselta saarelta. Uskomaton kilometrin pituinen matka taittui meilta maailmanennatysajassa, reilussa tunnissa. Siksak-kuvio on nyt tullut tuttuakin tutummaksi ja koordinaatiokykyego (lisatkaa sanakirjaan, googlesta ei tata sanaa loydy!) kokenut jarisyttavan kolauksen!

Saarlotta "en ma mitaan aurinkorasvaa tarvii" Virri sai tuntea, sananmukaisesti, nahoissaan aurinkojumalten vihan. Neiti palasi rantareissulta kaksivarisena. Etupuoli punainen ja takapuoli valkoinen, HYVA TYTOT! Tanaan olemme odottaneet auringon pilvipeitteesta esiin tulemista, mutta turhaan. Aurinkojumalat eivat ole viela leppyneet, joten aurinko pysyy visusti pilvessa (kuten monet muut nailla saarilla)!

Rappio Karibialla jatkuu aurinkoa odotellessa ja turistisesti fillaroidessa ympari Isla Colónia, saariryhman paasaarta.

Pitakaa itsenne miehina, me jatkamme paivakannin merkeissa ja koitamme paasta elossa kotia!

Suomi-Liisat hengenhädässä

Bumtsibum ja wautsiwau!

Terveiset Panaman pusikosta! Maaseutumatkailua on nyt harrastettu enemman kuin tarpeeksi ja lisaa on luvassa, kun ei talle pusikolle oikein nayta olevan loppua. Elikka jos ei Panamasta muuta nahtavaa loydy, niin puskaa on ainakin riittamiin. 

Panama City oli yksi suurkaupunki muiden joukossa, kovin amerikkalaistunut sellainen. Teimme pakolliset turistikierrokset, soimme roskaruokaa ja hemmottelimme itseamme uusilla, PUHTAILLA vaatteilla. Vaihtelu virkistaa ja joskus on kivaa olla puhdas. Ei usein, mutta edes joskus.

Kyllastyneina kaupunkielamaan valitsimme pienen kuvagooglailun jalkeen matkata Puerto Lindon pikkukylaan. Itse Kolumbus on niilla rannoilla muinoin tepastellut ja ilmeisesti jotain kaunista sielta loytanyt. Historian havinaa oli siis jalleen ilmassa. 

Bussit taalla Panamassa ovat laadultaan hyvinkin vaihtelevia. Panama-Cólon bussi oli upouusi ja ilmastointi toimi jopa liiankin hyvin. Sen sijaan bussi, jonka Cólonin "ghetosta" nappasimme kohti Puerto Lindoa oli vanha, likainen "amisbussi" suoraan 70 luvulta, jossa kilpailivat moottorin jylina ja liian kovalla soitettujen vallenatosten (= jarkyttavaa itkuvirsilatinobiittimusaa, kvg) raiku. Samppu joutui myos turvautumaan Turtles-suojautumisliikkeeseen kun avonaisesta ikkunasta tyrskyi suurella voimalla vetta suoraan Sampun syliin. Neuvokkaana neitina Samppu nappasi lattialta reppunsa ja piiloutui taman taakse kuin kilpikonna konsanaan. Suomalaisethan eivat tunnetusti aaneen valita tai pyyda kohteliaasti sulkemaan ikkunaa. Hyva tytot!

 

Vanha panamalaisherrasmies neuvoi meidat nousemaan kanssaan bussista, koska bussi ei meita olisi maaranpaahan asti toimittanut. Niinpa me tottelevaisina tyttoina nousimme bussista ja loysimme itsemme keskelta EI MITAAN, jumalan selan takaa, itse kanan pierusta. Keskelta ei mitaan loytyi sentaan kovaan aaneen raikuvaa musiikkia (kuten taalla pain on tapana) seka Madagasgarin viereisella saarellakin asustelleen ranskalaismiehen pizzeria. Siella sitten nautittiin matkan parhaita herkkuja (pizzaa, muffinssia ja donitsia, ettei vaan nalka paasisi enaa koskaan yllattamaan), nautiskeltiin sunnuntain maaseutumatkailukierroksesta ja pyhapaivan kiireettomyydesta. 

Puerto Lindossa asusteltiin 18 vuotta merilla viettaneen saksalaispariskunnan hostellissa ja loysimme vihdoinkin sita paljon kaivattua rauhaa ja luonnon helmassa lepailya. Hostellissa ei meidan lisaksemme ollut ristinsielua, sen sijaan melkoisen elaimellista menoa. Pahimman saikahdyksen meille tarjosi paikallinen katon kolosta esiin kompinyt pussirotta. Tahan asti olemme puhuneet pussikarhusta pussirotan sijaan, mutta jalleen pienen googlailun jalkeen selvisi, etta pussikarhuja loytyy vain Australian mantereelta. Pussikarhut tunnetaan myos nimella koala. Upsista!

Koska mikaan ei kesta kauan ja me harvoin saastymme kommelluksilta, loppui myos rauha lyhyeen. Jo seuraavana paivana reissumme autiolle saarelle sai yllattavia kaanteita. Paiva oli aamusta saakka pilvinen, mutta aurinko pilkoitteli aika ajoin. Samppu topakkana tyttona ei suostunut pienten sadekuurojen vuoksi matkaa seuraavalle paivalle lykkaamaan, koska elama on "nyt tai ei koskaan". Lisaksi Sampun mielesta 500x200 m autiolla saarella viettaa helposti 4 tuntia, myos mahdollisella sadesaalla. Saaren rantaan saavuttuamme vilkutimme heipat venemiehelle, joka ehdotti tulevansa hakemaan meita kahden tunnin paasta. Samppu kuitenkin vakuutti miehen neljan tunnin ehdottomasta tarpeellisuudesta, joten mies jatti meidat hammentyneena oman onnemme nojaan. 

Kierreltyamme, valokuvattuamme ja uituamme pilkahti aurinko vihdoin esiin ja ryntasimme ryntaat edella grillaamaan itseamme. Hetken paasta Samppu kaantyi selalta vatsalle, katsoi taivaan rantaan ja sanoi: "O-ou". Safi seurasi esimerkkia ja huomasi yllatyksekseen taivaan olevan sysimusta. Kahden sekunnin kuluttua alkoi trooppinen myrskytuuli, kookokset rupesivat tippumaan palmuistaan ja saarifanaatikko Samppu juoksi kiljuen suojaan puun alle. Jos olisimme antaneet venemiehen tulla ehdottomaansa aikaan, olisimme olleet sateensuojassa mantereella juomassa paivakahviamme. Valitettavasti tilanne oli toinen. Saarifanaatikko Sampun takia istua kyyhotimme lapimarkina lehtipuun alla kaatosateessa. Tunnelmaa piristi Safi, joka lauloi matkan hittibiisia "Jos ma kuolen nuorena". Aikaa venemiehen tuloon ei tassa vaiheessa ollut enaa kuin kaksi tuntia ja trooppinen kuumuuskin oli jo muuttunut hyytavaksi kylmyydeksi. Kuten yleensa kun jotain ryhdymme manailemaan, muuttuu se akkia todeksi, niin myos talla kertaa. Aiemmin paivalla puhuimme kookospahkinoiden tappavuudesta ja eikos niita sitten ruvennut satelemaan taivaalta maarissa! 

Nahtavasti kohtalomme ei ollut kuolla nuorina, ainakaan autiolla saarella, vaikka useamman uutisotsikon ehdimme kuolemastamme jo kehittaa (muun muassa "Suomalaistytot kuolivat hypotermiaan Karibianmerella"). Venemies riensi neuvokkaasti apuun suunniteltua aiemmin, heti kun saa sen salli. Safin kiitokset menivat heti kattelyssa vaaraan osoitteeseen kun han latinolaiseen tyyliin huudahti jumalalle kiitokset (Gracias a dios) veneen lahestyessa autiosaaren rantaa. Kylalla tapaturmamme sai aikaan hyvat naurut ja hostellin vakea nauratti meidan loppupaivan pitkahihaisissa varjottaminen ja teen juominen. 

Hirmumyrskyihin kyllastyneina paatimme suunnata aurinkoisemmille Tyynenmeren rannoille ja Santa Catalinan surffimekkaan. Santa Catalina oli suloinen pikkukyla, jossa oli rento ja mukava ilmapiiri. Paasimme vihdoin kayttamaan kiduksiamme ja aloittamaan aidon surffipummiuramme. Wipe out oli paivan sana ja ohjelmaan sopivia kaatumisia nahtiin useampi kuin yksi. Surffipummiura alkoi yllattavan hyvin ja taisimme jaada heti koukkuun. Surffaus jatkukoon!

Rantaelama sai kuitenkin hetkeksi riittaa ja paatimme ottaa lepoa kuumuudesta (ja muurahaisista!!!!). Tanaan on taas vietetty aikaa bussissa, maaranpaana "viilea vuoristoilma". Katsotaan mita huominen tuo tullessaan! 

Virsilaulua Palominojoella!

Tersmankaikkuli ja kaetkin kukkuu!

Hetki taas vierahtanyt ja paljon on ehtinyt tapahtua! Santa Martan ja ripulin jalkeen pyoramme pyorivat kohti Palominon neitsythiekkarantaa (neitsyita ei paljon nakynyt, harmi vaan). Meidan oli tarkoitus menna Santa Martan lahella olevaan Tayronan kansallispuistoon, mutta paatimme valttaa turistirysat ja suunnata autenttisemmille laidunalueille. Koska emme tutustuneet Tayronan kansallispuistoon turisteineen, voimme julistaa paatoksen onnistuneeksi ja oikeaksi.

Palominon ranta oli koskematon kuvankaunis 3 km pituinen hiekkaunelma! Nukuimme rottien valtaamassa riippumattokatoksessa, jossa ruokaakin laitettiin avotulella. Ja taas oli elamysta kerrakseen.

Koska monet tapaamamme kamulit, jotka olivat Palominossa kayneet, suosittelivat tubingia (isolla uimarenkaalla jokea alas kellumista), ryntasimme mekin heti ensimmaisena matkatoimistoon maksamaan

kyseisesta huvista. Sanoista tekoihin oli siina kohtaa lyhyt matka. Maksoimme, heitimme jattimaiset uimarenkaat olalle ja hyppasimme mopojen kyytiin. Mopopojat kyysasivat meidat viidakkopolun (noin 5 km paassa) alkuun, josta lahdimme kavelemaan kohti joenpengerta. Mopoajelu oli taas sellainen aktiviteetti, etta mammoja olisi hymyilyttanyt (NOT)! Pojat hurjastelivat sen, minka mopo antoi periksi. Kivinen hiekkatie kuoppineen ei muuta kuin lisannyt jannitysta jo valmiiksi hirvittavaan tilanteeseen. Jopa Safilta, vanhalta mopomiehelta, meinasi lirahtaa pissit poksyyn. 

Oppaamme oli varsin ammattitaitoinen ja supersosiaalinen olento. Pojalla ikaa oli huikeat 17 vuotta ja sanoja han paasti 2,5 h retken aikana suustaan hyvassa lykyssa ehka 10. Poika tosin oli kovin kohtelias ja veikkasi iaksemme 31 vuotta. Loksahti montut niin auki, etta hyva ettemme hukkuneet vedennieleskelyyn! Kelluntasession huumoritasoa lisasi suomiliisojen hysteria. Kuten tuttumme ehka jo joskus ovat huomanneet, puuttuu meilta kahdelta jokunen kromosomi, joka toisinaan saattaa aiheuttaa hammenysta ja hassuja tilanteita, niin myos Palominojoella. Ensi toiksemme sidoimme t-paitamme tuurbaaneiksi paihimme ja aloitimme leikin nimelta suomalaiset syopapotilaat kelluntahoidossa. Kelluntahoitoon kuului kellumisen lisaksi yleinen sekopaisyys, toisen varpaisiin tarrautuminen, virsien kovaan aaneen laulaminen seka meditaatioaanet. Vaikka opas ei puhunut, hanta sentaan nauratti, ja niin myos meita itseamme!

Kaiken hysterian jalkeen nukahdimme joen viimemetreilla. Oppaan huojennuksen maara on luultavasti ollut mita korkein. Herasimme juuri ennen kuin olisimme joen sijaan loytaneet itsemme Karibianmeren aalloista ja haiden hampaista. Makea vesi ja hetkittainen tihkusade virsien saestamana sai olon tuntumaan oikein kotoisalta, ihan kuin Suomessa olisi ollut! Illalla totesimme tyytyvaisina paivan olleen kuin mita ihanin suomalainen kesapaiva!

Jalleen huonosti nukutun yon jalkeen oli aamulla aika suunnata takaisin Cartagenaan. Paluumatkalla tapasimme bussissa kolumbialais-amerikkalaisen komean nuoren miehen, joka kertoi jos jonkinmoisia tarinoita. Hanen mukaansa CIA on USA:n suurin huumeidenvalittaja ja 9/11-iskut olivat Bushin itsetoteuttamia saadakseen lisaa valtaa tyrannian avulla. Sampun naama muuttui naurua pidattelevaksi ja Safi nyokytteli ja hymaili enemman kuin olisi ehka ollut tarpeen. Ja taaskaan ei ollut riemulla rajaa kun nuoroukainen poistui bussista ja matkamme jatkui kaksin.

31.7.2013 SAARLOTASTA TULI VANHA!! Samppu siis taytti 20 vuotta, jota tietysti vietettiin suurin menoin. Syntymapaivat vastaanotettiin perulaiseen tapaan 30 paivan iltana rommikolan ja naurun kera. Loysimme viisikkome uudestaan hostellimme allasalueelta, jossa he grillailivat itseaan kuin rantaleijonat konsanaan, grauuur! Safi muisti edustaa Ecuadoria ja sen perinteita, joten Samppu vastaanotti perinteisesti jokusen vyoniskun persuksilleen ja huusi tapansa mukaan enemman kuin olisi ollut tarpeen!

31. paivan aamuna Safi paasi harjoittelemaan aviomiestaitojaan. Han heratti Sampun laulaen tuodessaan talle aamiaisen sankyyn. Samppu kiitteli ikionnellisena prinsessakohtelusta ja haluaa tahan kohtaan huomauttaa, etta Safi jarjesti paremman synttariaamiaisen kuin aiti konsanaan, ottakaa oppia kotipuolessa! Paiva kului rannalla ja vanhassa kaupungissa kierrellen. Sampun synttarilahjaan kuului viela viini ja juustoilta, joka juustojen puutteessa toteutettiin menemalla syomaan "hienoon" ravintolaan (matkamiesbudjettiin sopivaan sellaiseen). Illalla kaytiin hostellin reiveissa pistaytymassa, mutta sisaiset abuelamme (mummomme) vaativat jo paasta unten maille, joten reivit loppuivat lyhyeen.

Kuten kaikille hyville asioille, tuli myos Kolumbianreissulle liian aikainen loppu. Ensimmaisen paivan aamuna pakattiin kimpsut ja kampsut kasaan ja rullailtiin kohti lentokenttaa. Yhteenvetona: KOLUMBIA OLI POMMI (eika terroristin/Bushin pudottama sellainen)!

Nyt Panamassa ja matkavasymyksessa jatkamme matkaa kohti Puerto Lindoa huomisaamuna. Panamasta lisaa ensi kerralla, pysykaa kanavalla!

Tassa loppuun pieni fotobombi matkan varrelta!

Jatskinaama 1

Jatksinaama 2

Tuttu kuosi bongattu Calin kaduilta.

Koyhien matkamiesten murkinat.

Panama City!

Auau..pipi polvessa!

Samppu, koirakuiskaaja...