Terveiset Panaman pusikosta! Maaseutumatkailua on nyt harrastettu enemman kuin tarpeeksi ja lisaa on luvassa, kun ei talle pusikolle oikein nayta olevan loppua. Elikka jos ei Panamasta muuta nahtavaa loydy, niin puskaa on ainakin riittamiin.
Panama City oli yksi suurkaupunki muiden joukossa, kovin amerikkalaistunut sellainen. Teimme pakolliset turistikierrokset, soimme roskaruokaa ja hemmottelimme itseamme uusilla, PUHTAILLA vaatteilla. Vaihtelu virkistaa ja joskus on kivaa olla puhdas. Ei usein, mutta edes joskus.
Kyllastyneina kaupunkielamaan valitsimme pienen kuvagooglailun jalkeen matkata Puerto Lindon pikkukylaan. Itse Kolumbus on niilla rannoilla muinoin tepastellut ja ilmeisesti jotain kaunista sielta loytanyt. Historian havinaa oli siis jalleen ilmassa.
Bussit taalla Panamassa ovat laadultaan hyvinkin vaihtelevia. Panama-Cólon bussi oli upouusi ja ilmastointi toimi jopa liiankin hyvin. Sen sijaan bussi, jonka Cólonin "ghetosta" nappasimme kohti Puerto Lindoa oli vanha, likainen "amisbussi" suoraan 70 luvulta, jossa kilpailivat moottorin jylina ja liian kovalla soitettujen vallenatosten (= jarkyttavaa itkuvirsilatinobiittimusaa, kvg) raiku. Samppu joutui myos turvautumaan Turtles-suojautumisliikkeeseen kun avonaisesta ikkunasta tyrskyi suurella voimalla vetta suoraan Sampun syliin. Neuvokkaana neitina Samppu nappasi lattialta reppunsa ja piiloutui taman taakse kuin kilpikonna konsanaan. Suomalaisethan eivat tunnetusti aaneen valita tai pyyda kohteliaasti sulkemaan ikkunaa. Hyva tytot!
Vanha panamalaisherrasmies neuvoi meidat nousemaan kanssaan bussista, koska bussi ei meita olisi maaranpaahan asti toimittanut. Niinpa me tottelevaisina tyttoina nousimme bussista ja loysimme itsemme keskelta EI MITAAN, jumalan selan takaa, itse kanan pierusta. Keskelta ei mitaan loytyi sentaan kovaan aaneen raikuvaa musiikkia (kuten taalla pain on tapana) seka Madagasgarin viereisella saarellakin asustelleen ranskalaismiehen pizzeria. Siella sitten nautittiin matkan parhaita herkkuja (pizzaa, muffinssia ja donitsia, ettei vaan nalka paasisi enaa koskaan yllattamaan), nautiskeltiin sunnuntain maaseutumatkailukierroksesta ja pyhapaivan kiireettomyydesta.
Puerto Lindossa asusteltiin 18 vuotta merilla viettaneen saksalaispariskunnan hostellissa ja loysimme vihdoinkin sita paljon kaivattua rauhaa ja luonnon helmassa lepailya. Hostellissa ei meidan lisaksemme ollut ristinsielua, sen sijaan melkoisen elaimellista menoa. Pahimman saikahdyksen meille tarjosi paikallinen katon kolosta esiin kompinyt pussirotta. Tahan asti olemme puhuneet pussikarhusta pussirotan sijaan, mutta jalleen pienen googlailun jalkeen selvisi, etta pussikarhuja loytyy vain Australian mantereelta. Pussikarhut tunnetaan myos nimella koala. Upsista!
Koska mikaan ei kesta kauan ja me harvoin saastymme kommelluksilta, loppui myos rauha lyhyeen. Jo seuraavana paivana reissumme autiolle saarelle sai yllattavia kaanteita. Paiva oli aamusta saakka pilvinen, mutta aurinko pilkoitteli aika ajoin. Samppu topakkana tyttona ei suostunut pienten sadekuurojen vuoksi matkaa seuraavalle paivalle lykkaamaan, koska elama on "nyt tai ei koskaan". Lisaksi Sampun mielesta 500x200 m autiolla saarella viettaa helposti 4 tuntia, myos mahdollisella sadesaalla. Saaren rantaan saavuttuamme vilkutimme heipat venemiehelle, joka ehdotti tulevansa hakemaan meita kahden tunnin paasta. Samppu kuitenkin vakuutti miehen neljan tunnin ehdottomasta tarpeellisuudesta, joten mies jatti meidat hammentyneena oman onnemme nojaan.
Kierreltyamme, valokuvattuamme ja uituamme pilkahti aurinko vihdoin esiin ja ryntasimme ryntaat edella grillaamaan itseamme. Hetken paasta Samppu kaantyi selalta vatsalle, katsoi taivaan rantaan ja sanoi: "O-ou". Safi seurasi esimerkkia ja huomasi yllatyksekseen taivaan olevan sysimusta. Kahden sekunnin kuluttua alkoi trooppinen myrskytuuli, kookokset rupesivat tippumaan palmuistaan ja saarifanaatikko Samppu juoksi kiljuen suojaan puun alle. Jos olisimme antaneet venemiehen tulla ehdottomaansa aikaan, olisimme olleet sateensuojassa mantereella juomassa paivakahviamme. Valitettavasti tilanne oli toinen. Saarifanaatikko Sampun takia istua kyyhotimme lapimarkina lehtipuun alla kaatosateessa. Tunnelmaa piristi Safi, joka lauloi matkan hittibiisia "Jos ma kuolen nuorena". Aikaa venemiehen tuloon ei tassa vaiheessa ollut enaa kuin kaksi tuntia ja trooppinen kuumuuskin oli jo muuttunut hyytavaksi kylmyydeksi. Kuten yleensa kun jotain ryhdymme manailemaan, muuttuu se akkia todeksi, niin myos talla kertaa. Aiemmin paivalla puhuimme kookospahkinoiden tappavuudesta ja eikos niita sitten ruvennut satelemaan taivaalta maarissa!
Nahtavasti kohtalomme ei ollut kuolla nuorina, ainakaan autiolla saarella, vaikka useamman uutisotsikon ehdimme kuolemastamme jo kehittaa (muun muassa "Suomalaistytot kuolivat hypotermiaan Karibianmerella"). Venemies riensi neuvokkaasti apuun suunniteltua aiemmin, heti kun saa sen salli. Safin kiitokset menivat heti kattelyssa vaaraan osoitteeseen kun han latinolaiseen tyyliin huudahti jumalalle kiitokset (Gracias a dios) veneen lahestyessa autiosaaren rantaa. Kylalla tapaturmamme sai aikaan hyvat naurut ja hostellin vakea nauratti meidan loppupaivan pitkahihaisissa varjottaminen ja teen juominen.
Hirmumyrskyihin kyllastyneina paatimme suunnata aurinkoisemmille Tyynenmeren rannoille ja Santa Catalinan surffimekkaan. Santa Catalina oli suloinen pikkukyla, jossa oli rento ja mukava ilmapiiri. Paasimme vihdoin kayttamaan kiduksiamme ja aloittamaan aidon surffipummiuramme. Wipe out oli paivan sana ja ohjelmaan sopivia kaatumisia nahtiin useampi kuin yksi. Surffipummiura alkoi yllattavan hyvin ja taisimme jaada heti koukkuun. Surffaus jatkukoon!
Rantaelama sai kuitenkin hetkeksi riittaa ja paatimme ottaa lepoa kuumuudesta (ja muurahaisista!!!!). Tanaan on taas vietetty aikaa bussissa, maaranpaana "viilea vuoristoilma". Katsotaan mita huominen tuo tullessaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti